tiistai 17. lokakuuta 2017

Tiistai 17. Lokakuuta

Huomenta! Eilen jäi valitettavasti postaus kirjottamatta, koska heräsin niin myöhään ja olin iltavuorossa. Postauksen kuvat on vanhoja kuvia minusta :D ( Olen tosiaan ollut melkein 30kg kevyempi).





Tänään aamulla kävin vaa'alla ja se näytti 87.7. Eli viikossa lähti n. 1kg. Mitä kyllä ihmettelen, että edes se lähti, koska viikonloppuna herkuttelin ja kävin hieman juhlimassakin. No mutta tästä on hyvä jatkaa! 



Olen nyt liikkunut paljon ja pyrkinyt syömään säännöllisesti ja mahd. terveellisesti. Ainoa asia mikä tällä hetkellä pelottaa on torstaina alkavat yövuorot. Kroppa ja mieli, sekä ruokavalio menee silloin sekaisin. Mutta enköhän minä selviä. 



Tulee jotenkin huonolle fiilikselle näistä vanhoista kuvista, kun katsoo omaa vartaloaan ja miettii minkätakia on päästänyt itsensä tähän kuntoon. Tästä ei ole matka kuin ylöspäin!






Ai että mä odotan joulua!<3 Ennen sitä kuitenkin keskityn tähän mun projektiin. Katselin tuossa juuri äsken ruokaohjelmia ja pohdin tässä kovasti, että tilaisinko netin kautta sellaisen, että saisi varmastikkin ruokavalion kuntoon, joka tässä alkuvaiheessa on se tärkein. Ajattelin tehdä tänään Broilerinlihapullia ja bataattiranskalaisia, joten niistä varmaankin ohje tulee tänne :) Mukavaa päivänjatkoa!



-E

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Risuja ja ruusuja!